Lokakuussa puhutaan rintasyövästä

Huomenna alkaa lokakuu, yleiseisti harmaa ja kylmä ja pimeä ja kaikinpuolin masentava kuukausi. Tänä vuonna menoa piristää kuitenkin lauantaina 2.10 ystävien häät. Rakkautta ilmassa!

Lokakuussa vietetään myös ympäri maailmaa rintasyöpäkuukautta, jolloin sairaudesta yritetään levittää tietoa mahdollisimman paljon naisille, kerätä rahaa tutkimukseen sekä palkita esimerkillisiä rintasyövän voittaneita naisia. Jos haluat mukaan niin tärkeään asiaan, voit lahjoittaa rahaa tai ostaa tuotteita, joiden tuotosta osa ohjataan rintasyöpätutkimukseen. Hyvä paikka aloittaa on osoite Roosa Nauha -kampanja, jossa on paljon linkkejä ja ostoslistoja. Kannattaa myös käydä lokakuun aikana Lindexissä, siellä on jälleen myynnissä Pink Collectionin vaatteita, joiden hinnasta osa menee syöpäsäätiölle. Itselläni Roosa Nauha-tavaraa on melko paljon, mutta silti meinaan ostaa lisää tänä vuonna. Meneehän tuotto hyvään tarkoitukseen. Haastankin teidät kaikki lukijat ostamaan ainakin sen roosan nauhan! :)


Samalla päätin, lokakuun kunniaksi, vaihtaa blogin kieleksi suomen. Kuitenkin lukijoina on vaan omia kavereita, ja niistä suurin osa puhuu suomea. Että sellaista tällä kertaa :)

Paleface: Helsinki Shangri-La

Olen aina ollu Palefacen musiikin kaveri. The Pale Ontologist oli loistava levy, Quarter Past ei ehkä ihan niin mahtava, mutta hyvä siltikin. Pari vuotta meni niin etten henkilökohtaisesti kuullut paljoakaan miehestä tai hänen uusimmista tuotoksistaan. Jollain skidilevyllä taisi olla yksi biisi, ja Conscius Youthsilla oli muutama hyvä biisi. Sitten, kesällä 2010, alkoi radiosta kuulua kummia.

Talonomistaja –niminen sinkku ilmestyi soittolistoille, esittäjänään vanha tuttu Kalkkilaivan Kapteeni. Räpäytyskieli oli muuttunut englannista suomeksi, mikä hieman, myönnettäköön, herätti epäluuloja. Toki olin ennenkin kuullut Palefacen räppäävän suomeksi muutaman kerran, mutta kokonaisen levyn teko suomeksi oli silti aika jännä veto. Biisihän kuulosti loistavalta, ja oli samanlaista tuttua kantaaottavaa verbaaliakrobatiaa kuin edelliset englanninkieliset levytkin. Tässä välissä mainittakoon, että Paleface on opiskellut englantilaista filologiaa, ja sen takia hänen englanninkieliset levynsä olivatkin hyvin oivaltavia, täynnä hienoja sanaleikkejä ja riimittelyjä.

Kuluvan vuoden syyskuussa sitten Palefacen uusi levy Helsinki - Shangri-La soi viikon albumina YleX:llä. Suurella mielenkiinnolla odotin uusia biisejä, enkä joutunut pettymään yhtään. Päinvastoin. Kun vihdoin levyn julkaisun jälkeen sain levyn käsiini ja kuuntelin koko levyn alusta loppuun, ei teosta voi kuvailla muilla sanoilla kuin kantaaottava mestariteos. Levyllä on, kuten mainittu, artistille ominaista verbaaliakrobatiaa, mutta se on myös hyvin kantaaottava. Musiikkityylit vaihtelevat, eikä yksikään levyn biiseistä ole samanlainen kuin toinen. Nimibiisissä Paleface on rohkeasti napannut kainaloonsa kitaran, ja esittää kannanottonsa yksinkertaisen karulla tavalla. Joissain yhteyksissä Palefacea on kutsuttu moderniksi Irwiniksi kannanottojensa vuoksi, ja se onkin hyvin kuvaava nimitys.

Paleface on jo aiemmin urallaan maininnut yhdeksi lukuisista innoittajistaan bändin nimeltä House of Pain. Tämän bändin keulahahmo, Everlast, vaihtoi rap-musiikin mies ja kitara –tyyliseen ilmaisuun, ja esiintyi jopa yhdessä kitaralegenda Santanan kanssa. Everlast on itse säestänyt kitarallaan useita kantaaottavia kappaleitaan asenteella mutta silti tavallaan haavoittuvana. Uskon että Paleface on tällä levyllä, ainakin nimibiisillä, tullut tähän samaan kategoriaan. Helsinki-Shangri-La on kantaaottava, mutta samalla jotenkin nöyrä. Asioille ei uhota, vaan ne kerrotaan niinkuin ne ovat. Biisi herkistää kuulijansa, pistää ajattelemaan, toivottavasti niinkin pitkälle että asioille alettaisiin tehdä jotain.

Levyn muut biisit leikkivät rohkeasti eri musiikkityyleillä. Elokuun Yö –kappaleessa kertosäettä laulaa romanilaulaja Hilja Grönfors, joka tuo kappaleeseen vanhanajan maalaisromantiikkaa. Herra Ylpön tähdittämä Leijonakypärä muistuttaa soundiltaan Sielun Veljien mystistä maanisuutta. Karavaani Kulkee-kappaleessa kertosäkeen laulaa malilainen Terakaft, ja tunnelma on kuin suoraan Saharan kamelisafarilta. Syntynyt Rellestään on monien mielestä ultimaattinen bilebiisi; Palefacen itsensä mukaan kyse on kuitenkin vahvasti ironiasta ja satiirista. Mieshän on itse ollut aboslutisti jo pitkään. Levyllä on kuitenkin niin myös hyvin vahvasti läsnä hiphop, ja jokainen biisi on tehty asenteella. Paleface taitaakin olla yksi niitä harvoja (suomi)räppäreitä jolla on vahva tietämys hiphopin synnystä ja juurista.

Olen itse seurannut kaveriporukassani suhtautumista tähän kyseiseen artistiin, ja uuteen levyyn. Eräs hiphopista vähemmän kiinnostunut ystäväni näki Palefacen livenä, ja kertoi että alkoi arvostaa artistia todella paljon, ja on vaikuttunut näkemästään ja kuulemastaan. Helsinki-Shangri-La –biisi herättää myös tunteita, ja olenkin todistanut tilannetta jossa riehakas bileporukka on hiljentynyt kuuntelemaan ko. kappaletta, ja kommentoinut sen jälkeen että ”Se oli kyllä hieno biisi!”

Loppuyhteenvetona voisin todeta, että Paleface on tehnyt ovelan levyn. Siinä on niin paljon eri tyylejä, että muutkin kun pelkät hiphopparit tykästyvät siihen. Kuitenkin levy on silti hyvin vahvasti myös hiphop-levy, ja uskon että vanhat Paleface fanit eivät taatusti ole pettyneitä. Itse olen varsin innostunut levystä; siitä onkin ihan liian pitkä aika kun viimeksi on tullut vastaan levy, joka olisi kokonaisuutena jaksanut liikuttaa näin paljon ja todella räjäyttää tajuntani. Ehdin jo ajatella että kai sitä on tullut vanhaksi; mutta taisikin olla vain niin, ettei musiikki ole ollut tarpeeksi vakuuttavaa.

Summer Holiday to Malcesine, Italy, part 5

Friday was our second to last day, so we decided to spend it at the beach, eating well (Like we hadn’t already done that the whole week!) and shopping. At the beach we decided to be brave and go for a swim, even though the water was freezing cold. We were also admiring the swans that didn’t seem to mind about the tourists, and just swam around and hung around at the beach, just a few feet away from people.  We also visited our favorite restaurant, twice, first to get lunch and later for dinner. In the evening we once again walked to the new harbor of Malcesine, got these huge ice cream portions (they were delicious, btw) and some nice drinks. I’ve had my eye on this one drink for the whole week, and now I just had to get it. Sparkling wine with fresh strawberries in a huge glass.  Awesome!

Waking up on Saturday was a bit sad, since it was our last day. And a very hot day. My boyfriend wanted to visit Monte Baldo, located right behind Malcesine. One of the town’s most famous attractions is the funivia, a cable car that leads up to the mountain. We walked to the station, and the line of people waiting just to pay for it extended outside. We waited for about half an hour before it was our turn to pay. Things didn’t get much easier after that, because then we went to back of the line for the people waiting to get into the actual car. Again, we waited for about half an hour before we got in. The first car, leading from the bottom to the middle station, can carry about 50 at the time. The second car, from the middle to the top can carry about 30 people. 

The car itself was so full that we didn’t really get to see much. The air-conditioning was good, and the radio was playing in the background. Apparently they try to ease the minds of the passengers with some music and moving air. The second car was smaller, and has a cute little feature of spinning around its own axel.  So when you take your place next to a window, the car spins and you get to see the view all around, without having to move yourself at all. Neat, but sometimes a bit scary. The car was hanging on a cable, and every time we passed a pole, the car tilted, and I got this nice feeling at the bottom of my stomach. 

Finally we reached the top, and got out of the car to the station. The station at the top has few restaurants and apparently some conference spaces. We walked outside, and realized that we were pretty high, it was cold, and we hadn’t really prepared. For some reason we hadn’t thought about that at all, so there we were, in our shorts and skirts and sleeveless shirts..  Luckily, the sun was shining and warming us. (Note: It wasn’t really THAT cold up there, no snow or anything, but it just seemed cold because the weather down at the valley was really hot and sweaty. It is a good idea to wear long pants and take along a coat.)

We walked around, and when walking towards one hill, we started to hear this really strange clinging sound. I wondered what could cause it, and was really surprised when we reached the top of that hill: The valley ahead of us was full of cows, and the sound came from their bells. It was somehow surrealistic situation. After that we also started to watch where we are going, since the cows not-so-little droppings were all over the place. 

The view to the Garda Lake was breathtaking, and well worth the visit.   We ate some lasagna at one of the restaurants at the top station (it was fairly cheap, considering that we are at a popular tourist attraction). We then took the car back to Malcesine, and at the middle station made a little walk around.  There are trails all over the mountains side, and from the middle station you can walk down to the town. Also there is the statue of Malcesine’s patron saint somewhere along the way, so if you have time and the right equipment, I suggest you take the long walk down.

The night was special, because it was the first Saturday of the month; the whole town took place in an event called Shoppin Sotto di Stelle (Shopping under the stars). The plazas were filled with musicians and other performers, streets were decorated with torches and fires, and all the stores were open till midnight.  People had dressed up, and people drove down the boulevard with their fabulous cars. I made my souvenir-shopping that night too: I bought Murano-glass earrings to my dear friend, a set of earrings and a necklace to my mother, and a real size festival masque to myself. The atmosphere was almost magical, and we really almost forgot that we are supposed to go home the next day.

Sunday morning we got up at 5am, took our bags, and went downstairs. The hotel has reserved breakfast bags for us, how nice of them :) Gino took our bags and drove them to the bus station, and so our journey to the airport began.

We got to the airport, went through the usual customs of check-ins and security checks, and sat down to wait for our flight.  A while later the airport bus picked us up, took us to the plane and we got in. This time the plane was only half full, which meant that me and my boyfriend sat next to each other, and the third seat was empty. The sun was shining and everything was great, but soon I noticed that we were late. The captain then came to the plane and told us through the speakers that there was a problem with the fuel injection. So we waited, and finally took off over half an hour late. The flight itself went nicely, food was surprisingly good, and we had fun with my man joking and laughing. We landed, got our bags and were greeted by my cousin, who came to pick us up. We were back home in Finland.

Now, after few months have passed since our trip, all I can say is that it was an awesome vacation, great place, I had the best companion and the weather was nice the whole time. I definitely want to go back there one day, since there was so much that we just didn’t have the time to see. I can also recommend it to everyone who wants to experience the real Italian life, see awesome sights and really relax. Definitely worth the visit!